ARVOLA Reino

3. ARVOLA Reino

Reino ”Timppe” Arvola (1924-2014) aloitti aktiiviuransa OPS:ssa 1930-luvun lopulla. OPS:n edustusjoukkueessa SM-sarjassa Arvola pelasi ensimmäisen kerran välirauhan aikana 1941. Arvola oli OPS:n joukkueen kapteenina 1953, kun OPS saavutti ensimmäisen Suomen mestaruuden 1953, Hän saavutti aktiiviurallaan myös 6 SM-hopeaa ja kaksi pronssia. OPS:n valmentajaksi Arvola kutsuttiin 1956 ja seura saavutti hänen kaudellaan viisi mestaruutta peräkkäin 1960‒64. Lisäksi OPS sai SM-hopeaa 1957‒59. Maajoukkueen päävalmentajaksi Arvola kutsuttiin 1965. Arvola toimi päävalmentajana kuusi vuotta 1966‒71. Maajoukkueen paras saavutus Arvolan valmentajakaudella oli MM-hopea 1967, jolloin Neuvostoliitto, Suomi ja Ruotsi päätyivät tasapisteisiin. Suomi selviytyi MM-turnauksesta ilman tappioita ja joukkue on kutsunut saavutusta myöhemmin termillä ”häviöttä hopealle.” Arvola loi maajoukkueelle koko joukkueen puolustamiseen perustuvan pelitavan. Suomi pystyi näin parhaimmillaan horjuttamaan moninkertaisen maailmanmestarin Neuvostoliiton nopeutta ja vauhtipeliä.