LähiTapiola Pääkaupunkiseudun LähiLahjoitus – Äänestä 16.10 mennessä.

Poikkeuksellista, mutta varmasti näin teemme jatkossakin, kun kauniisti pyydetään sanoo päätoimittaja Pasi Virtanen.

Emme normaalisti uutisoi junioreiden asioita täällä Bandyliiga-sivustolla, mutta kun meihin kauniisti otettiin yhteyttä ja kysyttiin uutisoinnin mahdollisuutta – pohdimme toimituksen kanssa asiaa, ja päätimme tukea tätä hyvää hanketta.

Jatkossa seurat laittakaa vastaavista asioista meille sähköpostia, ja kertokaa millainen hanke on kyseessä – emme 100% varmuudella lupaa julkaisua, mutta kyllä haluamme olla tukemassa suomalaista jääpalloa joka ”kolkassa” toteaa päätoimittaja Pasi Virtanen

Tuet jaetaan äänestyksen perusteella – jokainen ääni on tärkeä!

LähiTapiola Pääkaupunkiseutu on julkaissut seuraavan mahdollisen tuen pääkaupunkilaisille seuroille, lajista riippumatta. Me tietysti tuemme Jääpalloseuroja, jotka ovat mukana. Tällä kertaa myös Te voitte äänestää mitä tahansa seuraa/lajia, mutta huomioikaa numero: 59 HIFK Bandy juniorit – he ovat valitettavasti ainoa jääpalloseura tällä kertaa tukihakijoiden joukossa.

Helsingistä 188 hakijaa

Jokainen äänestyksessä mukana oleva hakija perusteli LähiLahjoitus-tuen tulevan todella tarpeeseen – annatpa siis äänesi mille tahansa ryhmälle, apu menee varmasti oikeaan osoitteeseen.
Annamme tukitonnin eniten yleisöääniä saaneille 20 harrasteryhmälle Helsingistä, 15 harrasteryhmälle Espoosta ja Kauniaisista sekä 15 harrasteryhmälle Vantaalta. Kaikille avoin yleisöäänestys on auki 15.10. saakka.

Äänestyksen tulokset julkistetaan viestintäkanavissamme loppuvuoden aikana ja olemme suoraan yhteydessä LähiLahjoituksen saajiin.

BandyliigaToimitus toivoo, että käytte äänestämässä!


Leave a Reply