NARUKERÄÄN JATKOSOPIMUKSIA

07.07.2020

Narukerä on solminut useita pelaajasopimuksia tulevalle jääpallokaudelle.


Viime kaudella Narukerän ykköstorjuja

Santeri Rantanen jatkaa joukkueen maalissa ja saa kirittäjikseen nuorten alle 19-vuotiaiden MM-pronssia viime vuonna voittamassa olleen Valtteri Sjöholmin sekä edustusjoukkueen harjoitusrinkiin nousseen 18-vuotiaan Jaakko Haaviston. Maalivahtien pelaajasopimukset ovat kaksivuotisia.

Santeri Rantanen on harjoitellut joukkueen mukana ahkerasti ja lupaa ottaa pari koppia enemmän taas kiinni tulevalla kaudella,
- Kesä on lähtenyt hyvin käyntiin ja treeneissä on tavoitteellinen tekeminen päällä. On ollut kiva seurata joukkueen rakentumista uudeksi kaudeksi ja innolla odotan jo kauden alkamista, vaikka kauden alkuun onkin vielä aikaa.


Maalivahtien lisäksi pelaajasopimukset on solmittu yhdentoista kenttäpelaajan kanssa. Kahden vuoden sopimukset on solmittu muun muassa nuorten MM-kisamitalistit Ville Raukko, Lauri Siren ja Leevi Vihtalahti. 

Tämän lisäksi Juho Sirenin ja Ville Koskisen kanssa tehtiin vuoden sopimukset.


LISÄ UUTINEN!

Narukerä teki Eero Paavolan kanssa pitkän (3v) sopimuksen, joka sisältää mahdollisuuden siirtyä ulkomaille.


Paavola pelasi viime kaudella puolet sarjapeleistä ja onnistui puolivälierissä tekemään neljä maalia kahdessa ottelussa, kun JPS pudotti Narukerän harmillisesti jatkosta. Viime kauden otteluissa Paavola teki yhteensä 16 tehopistettä. Paavola kuuluu myös nuorten maajoukkuerinkiin, mutta viime talven epäonnekkaan loukkaantumisen vuoksi Paavolalta jäivät talven MM-kisat väliin. Kauden kruunasi A-junioreiden Suomen mestaruus.

Eero Paavola on tyytyväinen kesäharjoittelun ilmapiiriin ja peräänkuuluttaa tuloksen tekemistä jatkossa,

- Tällä hetkellä on helppo harjoitella, kun kaikki laittavat itseään treeneissä täysillä likoon. Toivotaan, että sama periksiantamaton meno jatkuu tulevissa jäätreeneissä sekä tulevan kauden peleissäkin. Ensi kaudella meidän pitää parantaa edelleen joukkueen tekemistä ja tuloksen pitää olla se kirkkain kauden päättyessä.

Paavolalla on selvä näkemys Narukerän toiminnasta sekä omista tavoitteista tällä hetkellä,

- Seuran tavoitteet ovat selkeät. Jo viime kaudella onnistuimme yhdessä joukkueen ja seuran taustahenkilöiden kanssa nostamaan Narukerää monta askelta ylöspäin pelillisesti sekä imagollisesti. 

Eero Paavolan sopimuksen myötä joukkueella on nyt kasassa 15 pelaajasopimusta.